Vuppe Koiran olut
Brändistrategia, logo, visuaalinen Ilme, pakkaussuunnittelu, kuvitukset







Kysymys
“Miksi koiralla pitäisi
olla oma olut?”
Kysymys on yhtä aikaa looginen ja absurdi.
Tuote on helppo kyseenalaistaa: tarvitseeko koira olutta?
Samalla ilmiö on tuttu. Moni koira käy nuoleskelemassa kuistille unohtuneita pulloja. Ja ihmisille olut on ennen kaikkea sosiaalinen juoma – hetki, joka jaetaan ystävien kanssa.
Haaste ei ollut selittää tuotteen hyötyä.
Haaste oli tehdä siitä hymyilyttävä ja kulttuurisesti tunnistettava rituaali.
Valinnat
Strategiatyöpajoissa päätimme sulkea pois keskustelun tuotteen tarpeellisuudesta.
Sen sijaan rakensimme brändin ajatukselle, että koirat ovat aina olleet mukana ihmisten elämässä – työssä, metsässä ja arjessa. Jos ihmiset ovat nostaneet kolpakon päivän päätteeksi, miksei myös koiralla voisi olla oma hetkensä.
Brändin sävyksi valittiin:
– vanha, hieman runollinen kansankieli
– käsityöhenkinen kuvitus ja typografia
– perinteinen olutetikettien sommittelu
– tarinallinen viestintä
Näin syntyi maailma, jossa tuntuu siltä kuin koirille olisi aina ollut oma olut – se on vain nyt vihdoin pullotettu.
Brändikertomus
Potku.
Ihminen ja koira ovat kulkeneet yhdessä jo kauan.
Ne ovat vaeltaneet metsissä, vartioineet pihoja ja jakaneet pitkät työpäivät. Koira on ollut mukana kaikessa – uskollisena kumppanina ja ystävänä.
Kun päivän työt on tehty, ihminen on nostanut kolpakon ja hengähtänyt hetken. Mutta vieressä istuva koira on saanut vain katsoa.
Valinta.
Me ajattelimme, että ehkä sen ei tarvitsisi.
Vuppe on koiran oma olut – alkoholiton ja hiilihapoton, mutta täynnä samaa ajatusta kuin ihmisenkin juoma: hetki yhdessä.
Ydinuskomus
Sillä parhaat hetket eivät synny yksin.
Ne syntyvät silloin, kun kaverillekin kaadetaan oma.
Lupaus
Vuppe ei ole vain tuote.
Se on pieni rituaali.
Se on lahja, jonka isäntä voi antaa koiralleen.
Tai ystävä koiran omistajalle.
Ratkaisut
Strategian pohjalta suunnittelimme Vuppe-brändille kokonaisen visuaalisen ja tarinallisen maailman.
Työ sisälsi:
– strategiatyöpajat
– visuaalisen identiteetin
– pakkaussuunnittelun
– kuvitustyylin ja etikettijärjestelmän
– brändityökalupakin
Ohjasin myös valokuvauksia ja kehitimme yhdessä luovan kirjoittajan kanssa bränditarinoita, jotka rakentavat tuotteen ympärille lämpimän ja humoristisen mytologian.
Valokuvissa korostuu koiran ja ihmisen yhteinen elämä luonnossa – metsäretket, työpäivän jälkeinen rauha ja jaettu hetki.




Bränditarinat kirjoitti teatteriohjaaja Akseli Pesä ja tuotteiden makuselostukset kirjoitti Sigge Hallman. Valokuvat otti Petra Tiihonen.
Puhutaan
Varaa 45 minuutin maksuton ideointi etätapaamisella!
Kolmen vartin aikana saat ymmärryksen siitä, miksi ja miten brändiäsi ja asiakaskokemusta kannattaa kehittää sekä arvion työn kustannuksista.